Sivu 1/2

Canon ja printteriajurit

Lähetetty: 23.1.2009 klo 12.15
Kirjoittaja jpsv
Viimeisimmässä Tietokonelehdessä oli artikkeli värilasereista ja Canonin LBP 5050 valittiin parhaaksi joukosta. Kun piti uusia oma laser ja Apple on itsekin myynyt Canonia sekä kyseessä on suuri valmistaja, niin sen kummempia tutkailematta ostin ko mallin. Voi kiesus sentään.... Edes kahden minuutin googletus olisi ehkä säästänyt lukuisilta pähkäilyiltä ja hiustenrepimisiltä.

Mitä yritin? Asentaa Canonin LBP5050:n samaan tapaan, kuin entisen HP:n, eli Airportin USB-väylstä piuha printteriin. Niin se on ollut jo 3 vuotta, eikä ole kertaakaan ollut mitään ongelmia, printterit ovat asentuneet parilla näppäilyllä. Piste.
Vaan eipä asentunut enää, Bonjour kyllä löysi Canin, mutta ajureita ei sitten löytynytkään. Ei automaattisesti eikä manuaalisesti. Suora kytkentä USB: printteri-kone tuotti myös yllätyksiä. Välillä printteriä ei saanut hereille kirveelläkään ja ajurit tuntuivat elävän täysin omaa elämäänsä. Canonilta ladattu viimeisin ajuri kehui olevansa 2.40-versio, mutta sisältä löytyikin 2.30-versio. Laiteen hitaus, vanhentuneen oloinen tekniikka - sanoisinko venäläisyyden mieleen tuova tekniikka - ja laitteen kolhous olivat yllätys suhteuttenua toimintaan.

Soitto Canonin tukeen oli mielenkiintoinen. Kuulema mitään printteriä ei voi kytkeä Airporttiin sillä tavoin, kun minulla on ollut jo 3 vuotta. Jaa. Ja kuulema heillä on myös paljon Mac-käyttäjiä, jotka ovat tyytyväisiä printterinsä toimintaan. Hyvä ja onnea vaan. Viisastuin tasan tarkkaan 0,9%, eli tuesta todettiin, että heidän printterinsä eivät toimi esittämälläni tavalla. No, senhän jo tiesinkin, olit istä jo niin monta kertaa koitettu.

1. En voi ymmärtää, että Apple itse myy printtereitä, joilla ei ole heidän tuotteileen hyvää tukea ja ajureita
2. En ymmärrä mistä Tietokonelehti on osannut antaa tähtiään Canon LBP 5050:lle, kun alkeellisetkaan asiat eivät tunnu toimivan, puhumattakaan muista osatekijöistä
3. Miten Canonin mittaluokan printterivalmistajalla voi olla niin heikot ajurit

Canon lähtee. Haluaako joku ostaa huonot ajurit omaavan ja kolhon sekä äänekkäästi kolistelevan, 90-luvun retrohenkisen värilaserprintterin? Suositteluja en anna ja rahaakin pyydän vielä vastineeksi.

Millaisia kokemuksia teillä on myyjän kehumista Samsungin lasereista? Hänen mukaan niiden ajurit Macille olisivat toimivia? Toisena mietin entistä merkkiäni HP:ta, josta ainakaan minulla ei ole ollut mitään ongelmaa.

Re: Canon ja printteriajurit

Lähetetty: 23.1.2009 klo 12.25
Kirjoittaja MacFinn
Sen verran täsmennystä, että Canonin laserit eivät kenties toimi Airportin kanssa mutta mustesuihkarit kyllä.

Yleisenä huomiona vois sanoa, että Canonin mustesuihkarit toimii Macin kanssa hyvin, mutta lasereiden kanssa näyttää olevan vaikeampaa. Esim. yksikään Canonin laser-monitoimikoneista ei omaa Mac ajureita.

Mutta on tuolla tulostinpuolella muitakin outouksia: Ricohin uusi C2030 skanneri-kopiokone-tulostin ei toimi Macilla ja hintaa suunnilleen 4000 €. Ja Ricohin mustavalkolaser sisältää aidon PS-tulkin. Hintaa about 200 €.

Lexmarkin laser-monitoimikoneet toimii Macin kanssa hyvin, paitsi yksi (joka kaverilla juuri oli).

Re: Canon ja printteriajurit

Lähetetty: 23.1.2009 klo 19.31
Kirjoittaja Touho
MacFinn kirjoitti:Sen verran täsmennystä, että Canonin laserit eivät kenties toimi Airportin kanssa mutta mustesuihkarit kyllä.

Yleisenä huomiona vois sanoa, että Canonin mustesuihkarit toimii Macin kanssa hyvin, mutta lasereiden kanssa näyttää olevan vaikeampaa. Esim. yksikään Canonin laser-monitoimikoneista ei omaa Mac ajureita.
Vaikeaa juu, mutta ei mahdotonta. Nyt jo ex duunissa oli semmoinen iso Canonin värilaser, en muista mallia, verkon kautta jaossa koko porukalle, ja siihen jopa löytyi ainkin iMacissa toimiva ajuri. Tosin taisi olla aikamoista woodoota ja loitsuamista vaativa proseduuri se tulostimen käyttöön saaminen. Noitahan tehdään lähinnä isoja toimistoja varten, ja isoissa toimistoissahan "kaikki käyttävät kuitenkin Windowsia", eli jepjep.
Canonin mustesuihkareista ei mullakaan tosiaan pahaa sanottavaa. Pelittää kyllä, oli Airport tahi ei.
Mutta on tuolla tulostinpuolella muitakin outouksia: Ricohin uusi C2030 skanneri-kopiokone-tulostin ei toimi Macilla ja hintaa suunnilleen 4000 €. Ja Ricohin mustavalkolaser sisältää aidon PS-tulkin. Hintaa about 200 €.
Liekö sama homma, kun siellä toimistossa kaikki kuitenkin käyttävät jne...
Tosin noita tulostinvalmistajia ja malleja on käytännössä selvästi vähemmän kuin tulostinmerkkejä, eli periaatteessa samaa rautaa saa useammalla eri nimellä.
Lexmarkin laser-monitoimikoneet toimii Macin kanssa hyvin, paitsi yksi (joka kaverilla juuri oli).
Lexmarkilta ja Epsonilta on löytynyt suht mukavasti mäkkiajureita ja -tukea jo useamman vuoden. Tuosta Samsungista on vähäistä kokemusta tuttavan firman kautta, ja eipä tuota nyt voi sen kummemmin kehua kuin moittiakaan. Näyttäisi pelaavan kohtuudella, kenties parempi ostos kuin joku halpis Panasonic tms.

Re: Canon ja printteriajurit

Lähetetty: 24.1.2009 klo 0.46
Kirjoittaja harri
jpsv kirjoitti:Millaisia kokemuksia teillä on myyjän kehumista Samsungin lasereista?
Hyviä. Itselläni Samsungin CP-300 ja toimii kuin se kuuluisa käymälä VR:llä :-)

-Harri

Re: Canon ja printteriajurit

Lähetetty: 24.1.2009 klo 18.08
Kirjoittaja Machist
Brother on myös yksi valmistaja joka satsaa Apple tukeen ja ajureihin [:)]

Re: Canon ja printteriajurit

Lähetetty: 26.1.2009 klo 7.54
Kirjoittaja BugsBunny
Mullakin on noin 8-vuotias mv-HP joka toimii Airportissa, mutta uusi Canonin laser pitää kytkeä suoraan USB-porttiin. Että semmoista kehitystä.

Re: Canon ja printteriajurit

Lähetetty: 5.2.2009 klo 13.51
Kirjoittaja Samppa31
harri kirjoitti:
jpsv kirjoitti:Millaisia kokemuksia teillä on myyjän kehumista Samsungin lasereista?
Hyviä. Itselläni Samsungin CP-300 ja toimii kuin se kuuluisa käymälä VR:llä :-)

-Harri
Mulla käytössä Samsung CLX-2160. Ihan toimiva peli sinänsä.
Ongelma on kuitenkin siinä, et kun tulostin on liitetty TIme Capsuleen, niin useinmiten täytyy käyttää virrat poikki TC:sta, jotta tulostus käynnistyy.
Mikäli näin ei tee, tulostus etenee about kohtaan 95% ja jumii siihen. mitään ei tapahdu.
Onko jotain hyviä vinkkejä?

Re: Canon ja printteriajurit

Lähetetty: 5.2.2009 klo 13.58
Kirjoittaja MacFinn
Ihan omaa tyhmyyttä taitaa olla tuo meidän Ricoh-hankinta, C2050 tukee Maccia, mutta hankittu C2030 ei. Mitäs olen ajanut itseni pois hallituksesta ostopäätöksiä tekemästä.

Re: Canon ja printteriajurit

Lähetetty: 23.4.2009 klo 0.37
Kirjoittaja hANSKILA
Joo, mulla meni kans hermot ihan totaalisesti ku yritin saada macbook protani toimimaan canon Lbp 5050:n kanssa.

Lopulta sain synkattua. Eli toivottavasti tämä auttaa jotakuta.
Eka ajurit (http://software.canon-europe.com/getpro ... 2409B005AA). Sen saa ladattua vaan englanniksi.
Sitten kun saa ton ladattua niin ilmestyy kansio uk_eng. siitä avautuu documents. GUIDE-CAPT-UK.pdf
Toi kannattaa lukea tarkkaan läpi niin saa printterin oikeaoppisesti asennettua.

Tuntui olevan kovin tarkkaa touhua. Huh.
Nyt toimii, en oo lylläkään koittanu langattomasti mut tossa opuksessa oli ohjeet myös siihen.

Tsemppiä :)

Re: Canon ja printteriajurit

Lähetetty: 27.5.2009 klo 21.52
Kirjoittaja zooropa
Kävin tänään hakemassa tuon 5050n mallin. Ihan kiltistihän tuo noilla ohjeilla asentui. Aikaa asentamiseen meni noin 15 min!

Re: Canon ja printteriajurit

Lähetetty: 27.5.2009 klo 22.46
Kirjoittaja kamina
Mulla on Canonin IP4500 mustesuihku-tulostin. Joskus pari vuotta sitten asensin mukana tulleet ajurit, ja toimi hienosti (myös airportin kautta). Vuotta myöhemmin huomasin että Canon oli julkistanut aivan uudet hienot ajurit ja päätin päivittää (vaikkei ongelmia ollutkaan). Siitähän sitten tulikin hankalampi homma, airportin kautta ei toiminut enään ollenkaan. Tappelin sen kanssa monta päivää asennellen ties mitä vaihtoehto-ajureita kunnes lähti vihdoin toimimaan.

Canonilla on kyllä jotain tosi outoa printtereissään. Töissäkin meillä on Canonit lähtenyt mäkeen ja tilalle tullut HP'n printtereitä, Canonit kun vaan toimivat niin huonosti mäkeillä (joita on paljon).

Ei olisi taas pitänyt korjata ehjää..

Re: Canon ja printteriajurit

Lähetetty: 28.5.2009 klo 0.45
Kirjoittaja MiniMe
Täällä on käytössä puolestaan Epsonin CX11N-monitoimilaite ja täytyy myöntää, että myös tuon asennus oli henkimaailman juttuja. Suurin "haaste" asennuksessa taisi olla Intel-ajurien puute. Nyttemmin ajurit ovat päivittyneet joten asennuksen pitäisi olla helpompaa nyt. Eli omien kokemusten myötä voin myös itse lupailla, että Epsonilta löytyy Macille passeleita tulostimia. Tulostimia hankittaessa on hyvä tarkistaa juuri kyseisten mallien OS X -tuki, vaikka kyseinen merkki yleisesti OS X:ää tukisikin...

Re: Canon ja printteriajurit

Lähetetty: 6.10.2009 klo 3.10
Kirjoittaja toni-k
Sattuisiko kenelläkään olemaan omakohtaista kokemusta Canonin ja Samsungin värilaserien ajurien toimivuudesta Snow Leopardilla? Olen hankkimassa edullista värilaseria ja kiinnostunut tällä hetkellä lähinnä Canon iSensys LBP-5050:sta (halvempi ilman verkkotulostusominaisuutta varustettu malli) ja Samsung CLP-315:stä.

Re: Canon ja printteriajurit

Lähetetty: 6.10.2009 klo 7.24
Kirjoittaja harri
toni-k kirjoitti:Sattuisiko kenelläkään olemaan omakohtaista kokemusta Canonin ja Samsungin värilaserien ajurien toimivuudesta Snow Leopardilla
Oma Samsung CL-300 ainakin toimii ihan yhtä hyvin kuin aiemminkin.

-Harri

Re: Canon ja printteriajurit

Lähetetty: 6.10.2009 klo 9.47
Kirjoittaja vintola
toni-k kirjoitti:Sattuisiko kenelläkään olemaan omakohtaista kokemusta Canonin ja Samsungin värilaserien ajurien toimivuudesta Snow Leopardilla? Olen hankkimassa edullista värilaseria ja kiinnostunut tällä hetkellä lähinnä Canon iSensys LBP-5050:sta (halvempi ilman verkkotulostusominaisuutta varustettu malli) ja Samsung CLP-315:stä.
Kysymistäsi malleista en tiedä, mutta täältä Apple Discussions-palstalta löytyy paljon tietoa printterien ajureista:

http://discussions.apple.com/forum.jspa ... 44&start=0


Minulla on Canon LBP 5000 ja ajurista ei ole vielä tietoakaan. Kun Leopardi tuli, Canon sai ajurin aikaiseksi vasta noin kolme kuukautta myöhemmin.

Re: Canon ja printteriajurit

Lähetetty: 2.1.2010 klo 20.24
Kirjoittaja KasKas
Onkohan mitään tietoa miten Canon LBP 5000 printterin saa toimimaan tämän lumileopardin kanssa?
Wanhassa käyttiksessä ei ollut mitään ongelmia mutta uuden koneen myötä tulostaminen sitten loppui? :o

Re: Canon ja printteriajurit

Lähetetty: 2.1.2010 klo 21.54
Kirjoittaja vintola
Tietääkseni ajuri ei ole vielä tullut. Odotan itsekin sitä. Muistan lukeneeni jostain, että Canon olisi luvannut sen viime kuun loppuun mennessä, mutta eipä näkynyt.

Muok: Tänne sen pitäisi ilmestyä, kun valmis:

http://software.canon-europe.com/products/0010308.asp

Re: Canon ja printteriajurit

Lähetetty: 19.4.2010 klo 16.44
Kirjoittaja KasKas
No niin , pistin kysymystä ajurista Canonille ja tänään sain vastauksen. "Hyvä asiakas , tämän hetken tiedon mukaan laitteelle ei ole tulossa 10.6.2 ajuria" >:(
Onkohan nyt tosiaankin niin , ettei tota tulostinta saa toimimaan millään konstilla tämän k.järjestelmän kanssa.
Tais muuten olla viimenen Canon mitä tähän talouteen hankitaan ja toki ilmoitin sen heillekin.

Re: Canon ja printteriajurit

Lähetetty: 19.4.2010 klo 16.51
Kirjoittaja Pis
KasKas kirjoitti:No niin , pistin kysymystä ajurista Canonille ja tänään sain vastauksen. "Hyvä asiakas , tämän hetken tiedon mukaan laitteelle ei ole tulossa 10.6.2 ajuria" >:(
Onkohan nyt tosiaankin niin , ettei tota tulostinta saa toimimaan millään konstilla tämän k.järjestelmän kanssa.
Tais muuten olla viimenen Canon mitä tähän talouteen hankitaan ja toki ilmoitin sen heillekin.
Oletko testannut tätä
http://software.canon-europe.com/softwa ... asp?model=
Pikaisen guuglauksen perusteella saa LBP 5000:n toimimaan lumileopardissa.

Re: Canon ja printteriajurit

Lähetetty: 19.4.2010 klo 18.49
Kirjoittaja KasKas
Oletko testannut tätä
http://software.canon-europe.com/softwa ... asp?model=
Pikaisen guuglauksen perusteella saa LBP 5000:n toimimaan lumileopardissa.[/quote]

Tuota...kokeilin tuon linkin ajuria , ei toiminut enkä kyllä googlestakaan saanut mitään järkevää irti.

JOS joku osaa neuvoa jonkun kikkakolmosen ( step by step...) jolla tuon laserin sais toimimaan , olisin enemmän kuin kiitollinen .Tamperella asuvalle tarjoan oluen.

Re: Canon ja printteriajurit

Lähetetty: 19.4.2010 klo 20.19
Kirjoittaja jellovi
http://software.canon-europe.com/softwa ... asp?model= Oletko noita kokeillut ? Lue tarkkaan ne ohjeet, vaatii juuri oikein.
Ainakin LBP 3010 toimii.

Re: Canon ja printteriajurit

Lähetetty: 19.4.2010 klo 22.09
Kirjoittaja KasKas
jellovi kirjoitti:http://software.canon-europe.com/softwa ... asp?model= Oletko noita kokeillut ? Lue tarkkaan ne ohjeet, vaatii juuri oikein.
Ainakin LBP 3010 toimii.
J..laut!Tulostin lähti pelaan!Piti vain ensin poistaa tulostin ja sitten lisätä se uudestaan.
Suurkiitokset avusta , ja oluen saa tulla juomaan kun pistää yv.n ja sopii ajan!

Re: Canon ja printteriajurit

Lähetetty: 20.4.2010 klo 13.32
Kirjoittaja jellovi
Hieno juttu,että sait toimimaan. Kiitos tarjouksesta, mutta tämän tein ihan siksi koska itsekin olin saanut ohjeet jostain täältä "hompusta" ;)

Re: Canon ja printteriajurit

Lähetetty: 22.7.2010 klo 9.14
Kirjoittaja leenakj
Kiitos tosi paljon avusta printteriajurin asennukseen - olin jo hermoromahduksen partaalla, kun en saanut uutta mv-laseriani Canon 3010 toimimaan. Piti olla Mac yhteensopiva, mutta mukana vain PC-levyt!!!
Hyvää jatkoa - ja tosi kiva, kun elämä taas hymyilee!
Leena [:D]

Re: Canon ja printteriajurit

Lähetetty: 16.8.2010 klo 21.03
Kirjoittaja WiSaFin
Kyllä täällä ainakin toimii moitteetta Canonin i-Sensys LBP-5000 värilaser...
Ja lisäyksesnä siis sen verran, että usb-n kautta kytkettynä... Jos joku osaa opastaa/kertoa varmaksi että toimii myös time capsulen kautta, niin voisin harkita kokeilemista :)