Sivu 1/2

Lehdistötiedote: Hopeinen Omena siirtyi fiMUG ry:lle

Lähetetty: 27.5.2008 klo 9.58
Kirjoittaja G5Zen
Hopeinen Omena on siirtynyt fiMUG ry:n omistukseen. Foorumin perustaja ja ylläpitäjä Janne Jääskeläinen siirtyy ylläpitotehtävistä rivijäseneksi. Omistussuhteen muutos ei aiheuta muutoksia foorumin toimintaan. Nykyiset moderaattorit ovat ilmoittaneet jatkavansa tehtävissään, ja sponsoreiden ansiosta Hopeinen Omena tulee pysymään maksuttomana.

”Tämä oli käyttäjien kannalta hyvä ratkaisu. Foorumi tarvitsee nykyistä aktiivisemman ylläpitäjän ja selkeää näkemystä käyttäjien tarpeista. Kun uutena isäntänä toimii fiMUG, käyttäjät voivat olla varmoja esimerkiksi henkilötietojen luotettavasta käsittelystä. Olen tyytyväinen siihen, että juuri fiMUG ottaa Suomen suurimman Mac -foorumin hoitoonsa”, Jääskeläinen toteaa.

fiMUG ry:n puheenjohtaja Antti Niemi toivottaa Hopeisen Omenan käyttäjät tervetulleiksi kesällä Turussa järjestettävään Mac-käyttäjätapaamiseen. Tarkempi paikka ja aika ilmoitetaan myöhemmin. Suosittuja kaikille avoimia ja maksuttomia käyttäjätapaamisia on järjestetty aiemmin muun muassa Vaasassa ja Helsingissä.

Hopeinen Omena on vuonna 2004 perustettu suomenkielinen Mac-aiheinen keskustelufoorumi, jonka tarkoituksena on tarjota suomalaisille Mac-harrastajille yhteinen, helposti lähestyttävä keskustelualue. Foorumilla on 14 700 rekisteröitynyttä käyttäjää ja yli puoli miljoonaa kirjoitettua viestiä.

fiMUG on vuodesta 1989 lähtien toiminut rekisteröity yhdistys, jolla on 900 jäsentä ympäri Suomea. Riippumaton ja sitoutumaton yhdistys on mukana kansainvälisessä Apple User Group -toiminnassa. Jäsenlehti Kotapora ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Yhdistyksen jo yli 15 vuotta ylläpitämä AppleGarden on Suomen vanhin edelleen toiminnassa oleva Mac-aiheinen purkki ja lisäksi yhdistys ylläpitää Mac OS X Serverillä toimivaa fidiskiä jäsenten henkilökohtaisille tiedostoille, WWW-sivuille ja sähköposteille.

Lisätietoja:
http://hopeinenomena.net/
http://fimug.fi/

Re: Lehdistötiedote: Hopeinen Omena siirtyi fiMUG ry:lle

Lähetetty: 27.5.2008 klo 10.21
Kirjoittaja masa
Kiitos Jannelle suuresta urakastasi foorumin hyväksi [:D]

Re: Lehdistötiedote: Hopeinen Omena siirtyi fiMUG ry:lle

Lähetetty: 27.5.2008 klo 10.28
Kirjoittaja Juhani L
Minusta oikein hyvä uutinen, koska fiMUG ja HO ovat viime vuosina tehneet Suomessa eniten työtä Mac-käyttäjien hyväksi – mutta erillään toisistaan. Toinen Mac-käyttäjiä kokoava foorumi Omenamehu on keskittynyt enemmän ja enemmän valokuvaukseen ja aika vähän siellä on ollut elävää Mac-keskustelua. fiMug+HO antaa varmaan Mac-käyttäjille entistä enemmän näkyvyyttä.

Kiitos HO:n Jannelle hienosta työstä!

Re: Lehdistötiedote: Hopeinen Omena siirtyi fiMUG ry:lle

Lähetetty: 27.5.2008 klo 10.32
Kirjoittaja Pasteur
Sietääkö tiedustella, että ketkä näitä mainittuja hompun "sponsoreita" ovat?

Re: Lehdistötiedote: Hopeinen Omena siirtyi fiMUG ry:lle

Lähetetty: 27.5.2008 klo 10.33
Kirjoittaja Macco
Kiitos Janne kovasta työpanoksestasi foorumin hyväksi. fiMUG-siirto on varmasti hyvä juttu koko foorumin toimintaa ajatellen. Fiksu liikku, sano.

Re: Lehdistötiedote: Hopeinen Omena siirtyi fiMUG ry:lle

Lähetetty: 27.5.2008 klo 10.35
Kirjoittaja mylman
Pasteur kirjoitti:Sietääkö tiedustella, että ketkä näitä mainittuja hompun "sponsoreita" ovat?
Kehittyvien maakuntien Suomen tuki ry.... ei kai? [:P]

Re: Lehdistötiedote: Hopeinen Omena siirtyi fiMUG ry:lle

Lähetetty: 27.5.2008 klo 10.36
Kirjoittaja Goldseller_one
Pasteur kirjoitti:Sietääkö tiedustella, että ketkä näitä mainittuja hompun "sponsoreita" ovat?
"Sponsored by Woima & ImPro."

Re: Lehdistötiedote: Hopeinen Omena siirtyi fiMUG ry:lle

Lähetetty: 27.5.2008 klo 10.37
Kirjoittaja Pasteur
Kah, siellä etusivullahan se seisoi. Aika vaatimatonta sponsausta tosin... [:)]

Edit: siis näkyvyys mielessä - rahallisestahan en tiedä mitään. :D

Re: Lehdistötiedote: Hopeinen Omena siirtyi fiMUG ry:lle

Lähetetty: 27.5.2008 klo 11.05
Kirjoittaja Repe Ruutikallo
Kiitos Jannelle mahtavasta duunista!

Kysynpä näin julkisesti ennen kuin muut ehtivät. Kun Fimug tähän saakka on tehnyt tiiviihköä yhteistyötä Omenamehun kanssa vaan ei lainkaan Hompun suuntaan, tuleeko tähän muutoksia? Voisi toki luulla että yhteistyö oman foorumin kanssa saattaisi kiinnostaa. ;)

Re: Lehdistötiedote: Hopeinen Omena siirtyi fiMUG ry:lle

Lähetetty: 27.5.2008 klo 11.11
Kirjoittaja amanita
[?] Janne kiitos mielettömän valtavasta panoksestasi Hompun hyväksi! [?]
Turvallista ja kodikasta kun jatkat matkaa kanssamme modepuolella!

Re: Lehdistötiedote: Hopeinen Omena siirtyi fiMUG ry:lle

Lähetetty: 27.5.2008 klo 12.27
Kirjoittaja MacFinn
Kiitos Jannelle uroteosta, ensimmäisen kunnollisen suomalaisen Mac foorumin perustamisesta ja johtamisesta. Työtä on varmasti ollut.

Uskon kyllä, että fiMUG teki viisaan ratkaisun tässä. Voi joutua itsekin harkitsemaan omaa jäsenyyttään (tai siis ei-jäsenyyttään).

Re: Lehdistötiedote: Hopeinen Omena siirtyi fiMUG ry:lle

Lähetetty: 27.5.2008 klo 13.20
Kirjoittaja Repe Ruutikallo
MacFinn kirjoitti: Uskon kyllä, että fiMUG teki viisaan ratkaisun tässä. Voi joutua itsekin harkitsemaan omaa jäsenyyttään (tai siis ei-jäsenyyttään).
Tarkoitatko että aiot erota Fimugista vai yhtyä siihen? [:P]

Re: Lehdistötiedote: Hopeinen Omena siirtyi fiMUG ry:lle

Lähetetty: 27.5.2008 klo 15.18
Kirjoittaja ManiMicci
Kuva Kuva

Re: Lehdistötiedote: Hopeinen Omena siirtyi fiMUG ry:lle

Lähetetty: 27.5.2008 klo 15.25
Kirjoittaja MacFinn
Kerran jo olen siitä eronnut, joten nyt olis kenties sitten vuorossa yhtyminen.

Re: Lehdistötiedote: Hopeinen Omena siirtyi fiMUG ry:lle

Lähetetty: 27.5.2008 klo 15.32
Kirjoittaja kuriton
Tämähän on mielenkiintoista.. taidetaan siis olla kuitenkin jatkossakin ihan hyvissä käsissä!

Ja onkos tämä fiMUG ry:n puheenjohtaja Antti Niemi myös homppuna homppuillut? [a]

Re: Lehdistötiedote: Hopeinen Omena siirtyi fiMUG ry:lle

Lähetetty: 27.5.2008 klo 17.56
Kirjoittaja The raconteur
Hienosti on hommat hoidettu siellä konehuoneessa. Kiitokset siitä! Mielenkiinnolla odotan mihin suuntaan foorumi lähtee kehittymään, vaikka nykytilannekin on varsin loistava [:)]

Re: Lehdistötiedote: Hopeinen Omena siirtyi fiMUG ry:lle

Lähetetty: 27.5.2008 klo 18.20
Kirjoittaja Mikael K.
Ohoh. Tämähän oli iso uutinen. Kiitos vielä Jannelle vaivannäöstä ja valvotuista öistä Hompun toiminnan takaamiseksi.

Re: Lehdistötiedote: Hopeinen Omena siirtyi fiMUG ry:lle

Lähetetty: 28.5.2008 klo 21.51
Kirjoittaja kuriton
Onkos meille tullut nyt uus modekin, kun tuolla etusivulla "uusin käyttäjä" lukee punaisella mirko ? :o

Re: Lehdistötiedote: Hopeinen Omena siirtyi fiMUG ry:lle

Lähetetty: 28.5.2008 klo 22.00
Kirjoittaja kallekilponen
kuriton kirjoitti:Onkos meille tullut nyt uus modekin, kun tuolla etusivulla "uusin käyttäjä" lukee punaisella mirko ? :o
Voisin tehdä villin arvauksen, että kyseessä on FiMUGin Mirko Nieminen, ja näin ollen hyvä lisäys modejen joukkoon. [:)]

Tervetuloa. <:o)

Re: Lehdistötiedote: Hopeinen Omena siirtyi fiMUG ry:lle

Lähetetty: 28.5.2008 klo 22.06
Kirjoittaja MVi
kallekilponen kirjoitti:
kuriton kirjoitti:Onkos meille tullut nyt uus modekin, kun tuolla etusivulla "uusin käyttäjä" lukee punaisella mirko ? :o
Voisin tehdä villin arvauksen, että kyseessä on FiMUGin Mirko Nieminen, ja näin ollen hyvä lisäys modejen joukkoon. [:)]

Tervetuloa. <:o)
Arvaus meni oikein, jeh. Tervetuloa.

Re: Lehdistötiedote: Hopeinen Omena siirtyi fiMUG ry:lle

Lähetetty: 28.5.2008 klo 22.13
Kirjoittaja mirko
Tosiaan, tervehdys fiMUG ry:stä. Janne otti fiMUG ry:hyn yhteyttä tänä keväänä tämän siirron järjestämiseksi. Jonkinlaista yhteydenottoa olimme odottaneet jo huomattavasti aiemmin esimerkiksi yhteisen tapaamisen tai vastaavan tilaisuuden järjestämiseksi, mutta käyhän tämä näinkin. Kesällä on siis tulossa tapaaminen ja tietenkin jo sitä ennen keskustellaan ja suunnitellaan tulevaisuutta. Kiitokset Jannelle ja toivottavasti tapaamme kesällä!

Moderaattorina en tule toimimaan, mutta kaikenlaista muuta hyödyllistä voin tehdä. Ainakin Google-mainokset voisi ottaa kokonaan pois näkyvistä. Sisäänkirjautuneille käyttäjillehän niitä ei näytetä ollenkaan. Yhdistyksen logo on tällä hetkellä sivujen alareunassa, jolloin se ei sekoitu etusivun vasemmassa reunassa olevien sponsoreiden ilmoituksiin.

Henkilörekisteriseloste päivitetään mahdollisimman pian. Tietoja ei tulla edelleenkään käyttämään tai luovuttamaan suoramarkkinointiin. Yhdistyksen toimintaa tuntevat tietävät hyvin, että fiMUG ry. ei lähetä tiedotteita sähköpostitse. Mikä on jonkun mielestä oleellinen uutinen, voi helposti olla toisen mielestä roskapostia.

Re: Lehdistötiedote: Hopeinen Omena siirtyi fiMUG ry:lle

Lähetetty: 28.5.2008 klo 22.15
Kirjoittaja kuriton
Tervetuloa Mirko! [:)]
..tais hämmästyksissäni jäädä toivotukset tekemäti äsken [:$]

Re: Lehdistötiedote: Hopeinen Omena siirtyi fiMUG ry:lle

Lähetetty: 28.5.2008 klo 22.21
Kirjoittaja Macco
Tervetuloa Mirko. En löytänyt sua käyttäjälistalta [:|] Voin olla toki puusilmä...
EDIT: jep, puusimä mikä puusilmä, olihan se siellä. Sitä kun webbisivuja suunnittelee 12 tuntia putkeen, ei sellaisia osaa enää käyttää [:)]

Re: Lehdistötiedote: Hopeinen Omena siirtyi fiMUG ry:lle

Lähetetty: 28.5.2008 klo 22.31
Kirjoittaja amanita
Siisti essu edessä, kaulin, karttakeppi ja muut vehkeet visusti poissa näkyvistä, toivottaa Amanita Mirkon lämpimästi tervetulleeksi hienolle foorumille hääräämään! [:D]

Re: Lehdistötiedote: Hopeinen Omena siirtyi fiMUG ry:lle

Lähetetty: 28.5.2008 klo 22.33
Kirjoittaja Repe Ruutikallo
Macco kirjoitti:Sitä kun webbisivuja suunnittelee 12 tuntia putkeen, ei sellaisia osaa enää käyttää [:)]
Taidanpa sitten ryhtyä seksuaaliterapeutiksi, kun valmiudet näköjään on täysin kunnossa. [:#]

Ja Mirkolle tervetuloa tänne terapiafoorumille. 8)