Valokuvauksesta harrastuksena, jopa intohimona
-
- Porttikiellossa
- Viestit: 3689
- Liittynyt: 22.2.2004 klo 19.31
Re: Valokuvauksesta harrastuksena, jopa intohimona
Viesti Kirjoittaja adele »
"Ehdotit pysähtymistä ja kuvaamista", koska? Koska olit nähnyt Turnerin töitä ja koska sinulla oli halu toisintaa vastaava kamerallasi, koska mielestäsi olosuhteet olivat tuohon sopivat, ja koska olit nähnyt paikan, jossa se on mahdollista. Se, että et välttämättä ole kaikesta ajattelusta tietoinen, ei tarkoita etteikö kuva pohjaisi johdonmukaiseen ajatteluprosessiin. Kas, kun intuitio ei synnyt tyhjästä, vaan pohjaa johonkin aiempaan.
Se, että kuvanottohetkellä toimii automaagisesti, ei tarkoita että järki ei olisi mukana. Järjenkäyttö ja intuitio ovat veljiä keskenään.
Mitä Goghiin tulee, niin hän teki aikanaan unikkia, itsensä näköistä taidetta. Olen melkoisen varma, että Theo-taidekauppiasveljen näyttelyissä, seinillä roikkuessaan, Vincentin teokset erottautuivat joukosta ilman että tarvittiin sen suurempaa asiantuntemusta. Saman syyn takia, jos kuvaa kuin kaikki muut, ei ole toivoa erottautua joukosta, ei nyt, eikä tulevaisuudessa.
Tämä kuva nostokurjista syntyi samanlaisen hetkellisen intuition seurauksena. Istuin auton takapenkillä, matkalla leiriin. Nopeasti pimenevässä illassa olimme reilusti myöhässä aiemman kuvaamisen takia, kun näin maiseman, joka ei kiinnostanut muita. "Näin verkkokalvolla tai jossakin mielen uumenissa oheisen kuvan ja se piti vapauttaa laukaisinta painamalla."
Kaikilla oli takki tyhjä päivän resuamisesta ja kuski pelkäsi saavansa satikutia myöhäisen saapumisemme takia. Ehdotin pysähtymistä ja kuvaamista, ei onnistunut. Lopulta nousin autossa pystyyn ja vaatimalla vaadin saada ottaa kuvan. Pidän sitä yhtä yhtenä parhaimmista tuona päivänä otetuista kuvista. Miksi? Siksi että näin kuvan päässäni selvästi ennen se ottamista. Siksi, että näin vaivan ottaakseni sen.
-
- Viestit: 9612
- Liittynyt: 10.10.2004 klo 5.05
Re: Valokuvauksesta harrastuksena, jopa intohimona
Viesti Kirjoittaja Mikael K. »
adele kirjoitti:Pointsit ensinnäkin tuosta esimerkistä, jotta kaikki ei ole samaa tyhjää puhetta ja käsienheilutusta.

Kiitos. Toisintaminen on mielestäni väärä sana. Se ei kuvaa tilannetta oikein ja tarkasti. Siitä tulee mieleen kopiointi. Jos tässä käyttäisi musiikin termiä toisinto niin se kuvaisi tilannetta realistisemmin. Kuvassa on Turnerin elementtejä mutta siinä on myös minun panokseni mukana.
Sanoessasi järjenkäytön ja intuition olevan veljiä keskenään voin olla samaa mieltä. Niiden erottelu on tarpeetonta kuvaamisen kannalta. Analysoidessa siitä on hyötyä. Joka tapauksessa kuvaan monesti sen enempiä analysoimatta. Tarkoitan tällä sitä, että saatan ottaa kameran mukaan jonnekin paikkaan ja kuvata kaikkea eteen sattuvaa. Monesti kotiin tullessa kortille on tarttunut kuvia, jotka eivät ole mitenkään erityisiä. Joskus sekaan sattuu hyvä kuva. Joskus taas tällaisella kuvausretkellä voi iskeä inspiraatio ja kuva voi syntyä. Kertomallani Valkeakosken retkellä olimme kuvanneet koko illan enkä ollut saanut ainoatakaan kuvaa, jotka olisivat edes vähän rohkaisseet. Näkemäni maisema pelasti kuitenkin illan. Ehkä olennaista oli hyvän kuvan metsästyksen lopettaminen ja näin se loi tilaa luovuudelle.
-
- Viestit: 5705
- Liittynyt: 17.5.2006 klo 22.51
Re: Valokuvauksesta harrastuksena, jopa intohimona
Viesti Kirjoittaja Viizei »
http://www.dpreview.com/news/2012/09/12 ... carl-zeiss
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 13138
- Liittynyt: 5.8.2005 klo 12.29
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Valokuvauksesta harrastuksena, jopa intohimona
Viesti Kirjoittaja Anghorn »
-
- Viestit: 1384
- Liittynyt: 25.4.2009 klo 22.29
Re: Valokuvauksesta harrastuksena, jopa intohimona
Viesti Kirjoittaja rthghdfger »
Viizei kirjoitti:Mitä oikein tapahtuu. Sony julkaisi pokkarikoon täyskennoisen! Hintakin on hirvittävä pokkarista (2800$).
http://www.dpreview.com/news/2012/09/12 ... carl-zeiss
Eniten tuossa itseäni vaivaa, ettei kamerassa ole kiinteää optista etsintä. Etsimen hinta 600 dollaria. Kiinteä linssi, etc. Not for me?
-
- Viestit: 1384
- Liittynyt: 25.4.2009 klo 22.29
Re: Valokuvauksesta harrastuksena, jopa intohimona
Viesti Kirjoittaja rthghdfger »
Nikon1 sarjaan nopea normaaliobjektiivi
Nikon1:sestä taitaa tullakin ajan oloon ihan hieno järjestelmä!
-
- Viestit: 1034
- Liittynyt: 19.9.2008 klo 11.00
- Paikkakunta: Helsinki-Loimaa-Savitaipale
Re: Valokuvauksesta harrastuksena, jopa intohimona
Viesti Kirjoittaja Spacelord »
Kuvaamisessa ärsyttävintä ja samalla ehkä antoisinta on se tekninen puoli, joka sitten tuottaa ns. käsittämättömän siistin näköisiä lopputuloksia. Tarkoitan tällä esim. HDR-kuvaamista, joka tuntuu olevan about kirosana jo ihmisten keskuudessa. Olen itse todennut sen olevan parhaimmillaan todella antoisaa, kun detaljit toistuvat skarppeina, kuvat ovat eläväisiä ja saan hieman toteuttaa itseäni, vaikka piirrustus- ja maalaustaidoiltani olenkin täysin kädetön.
Sama homma tähtikuvauksessa. TAL-1 kaukoputkeni on halvin ja kämäsin mahdollinen, jota URSAsta aikoinaan sain ostettua syömällä kaksi kuukautta makaronia ja tonnikalaa ja en luopuisi siitä mistään hinnasta. Todella surkea ns. kamera-alustakin on minusta aivan mainio peli, mutta aina vaan haaveilee siitä, miten siistiä olisi tietokoneella ohjailla putken kulmaa ja seurata kameralla mukana ja ns. "maalailla menemään" isoja tähtikarttoja.
Sen verran nälkä on kasvanut syödessä, että pari vuotta palvellut Canonin EOS 500D vaihtui 5D Mark II:een kesällä ja nyt täyskennoisen, kohinansietokyvyltään hieman armeliaamman, kennon myötä olen löytänyt aivan uusia ulottuvuuksia kuvaamisesta. Vielä kun vaivautuisin joskus ottamaan parin viikon loman ja lähemään telttailemaan jonnekin lappiin kameran, polttokeittimen ja parhaan kaverin kanssa niin voisin ehkä saavuttaa sen kuuluisan seuraavan levelin kuvausharrastuksessani.
-
- Viestit: 13087
- Liittynyt: 2.5.2009 klo 14.39
Re: Valokuvauksesta harrastuksena, jopa intohimona
Viesti Kirjoittaja Tauvo »
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 13138
- Liittynyt: 5.8.2005 klo 12.29
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Valokuvauksesta harrastuksena, jopa intohimona
Viesti Kirjoittaja Anghorn »
Juuri kun mietin mitä tekisin tuolla ylimääräisellä 30 000 eurolla.Tauvo kirjoitti:Lähitulevaisuudessa olisi Appletuulettimien mahdollista ostaa Appletuulettimille suunniteltu kamera.
-
- Viestit: 1756
- Liittynyt: 1.10.2008 klo 20.45
Re: Valokuvauksesta harrastuksena, jopa intohimona
Viesti Kirjoittaja dem0 »
Ja olen siis todellakin ihan aloittelija, en tarvitse mitään hienouksia näin alkuun, eikä budjettikaan sitä niin salli, mutta hyvä kamera olisi silti tarkoitus hankkia.
-
- Viestit: 9612
- Liittynyt: 10.10.2004 klo 5.05
Re: Valokuvauksesta harrastuksena, jopa intohimona
Viesti Kirjoittaja Mikael K. »
Pekka Potka ainakin on tällä hetkellä innostunut Olympuksesta. Hänen blogissaan on siitä paljon tarinoita. Kannattaa lukea.dem0 kirjoitti:Olen miettinyt jo pitkään järkkärin hankkimista, mutta koska en niistä juurikaan mitään vielä ymmärrä, niin ajattelin kysyä teiltä viisaammilta neuvoa. Sellainen pieni järkkäri, kutsuvatko mikrojärkkäreiksi niitä, kiinnostaisi, mutta ovatko ne ihan hintansa väärtejä? --
-
- Viestit: 1202
- Liittynyt: 21.9.2009 klo 18.02
- Paikkakunta: Rovaniemi
Re: Valokuvauksesta harrastuksena, jopa intohimona
Viesti Kirjoittaja K_Kolja »
mutta ehkä siksi olen satunnaisesti
ihan siedettävä ihminen.
-Jarkko Martikainen
-
- Viestit: 1756
- Liittynyt: 1.10.2008 klo 20.45
Re: Valokuvauksesta harrastuksena, jopa intohimona
Viesti Kirjoittaja dem0 »
-
- Viestit: 14641
- Liittynyt: 23.6.2007 klo 15.13
- Paikkakunta: Luumäki
Re: Valokuvauksesta harrastuksena, jopa intohimona
Viesti Kirjoittaja KunkkuJ »
No huh. Tosin tässähän se taas kerran näkyy tämä internetin ongelma. Liian helposti tasapäistetään näitä blogeja, sun muita tietolähteitä huomioimatta, mistä ne ovat lähtöisin. Tässä tapauksessa sinä olet lukenut kaksi blogia, joista toisen kirjoittaja toteaa itsekin alussa, ettei tiedä näistä asioista paljoakaan, toinen kirjoittaja on sitten Pekka Potka. Jos et tiedä, kuka hän on, KWG!dem0 kirjoitti:Luinkin tuon blogin. Mutta luin myös tällaisen, jossa on ohjeita ensimmäistä järkkäriä hankkivalle.
-
- Viestit: 1756
- Liittynyt: 1.10.2008 klo 20.45
Re: Valokuvauksesta harrastuksena, jopa intohimona
Viesti Kirjoittaja dem0 »
Juu, luin molempia mutta tuosta toisesta tuli vaan mieleen tuo että mitä eroa sillä on onko kuvanvakaaja objektiivissa vai kennossa? Kun itse en tosiaan tiedä asiasta niin siksi kysyin. Tottahan toki minä sellaista blogia arvostan enemmän missä todella tiedetään mistä puhutaan, mutta siis tämä toinen vain herätti kysymyksiä.KunkkuJ kirjoitti:No huh. Tosin tässähän se taas kerran näkyy tämä internetin ongelma. Liian helposti tasapäistetään näitä blogeja, sun muita tietolähteitä huomioimatta, mistä ne ovat lähtöisin. Tässä tapauksessa sinä olet lukenut kaksi blogia, joista toisen kirjoittaja toteaa itsekin alussa, ettei tiedä näistä asioista paljoakaan, toinen kirjoittaja on sitten Pekka Potka. Jos et tiedä, kuka hän on, KWG!dem0 kirjoitti:Luinkin tuon blogin. Mutta luin myös tällaisen, jossa on ohjeita ensimmäistä järkkäriä hankkivalle.
-
- Viestit: 18040
- Liittynyt: 20.2.2004 klo 23.12
- Paikkakunta: Tampere
Re: Valokuvauksesta harrastuksena, jopa intohimona
Viesti Kirjoittaja Jamac »
Kuvanvakaimella varustettu objektiivi on kallis. Jos sinulla on yksi objektiivi, niin se on kai sama onko se objektiivissa vai rungossa. Mutta järjestelmäkamera ostetaan yleensä (esimerkiksi) siksi, että voit hankkia erilaisia objektiiveja eri tarkoituksiin. Parhaimmassa tapauksessa voit käyttää kymmeniä vuosia vanhoja huippuobjektiiveja uudessa kamerassa. Jos et ole ihan ulalla, tajuat varmaan edelliseen liittyen miksi on kiva jos se kuvanvakaaja on kameran rungossa, eikä siinä pöydällä lojuvassa uudessa objektiivissa mikä tekeekin huonokontrastisia ja kulmista epätarkkoja sekä tynnyrivääristyneitä kuvia.dem0 kirjoitti:Juu, luin molempia mutta tuosta toisesta tuli vaan mieleen tuo että mitä eroa sillä on onko kuvanvakaaja objektiivissa vai kennossa? Kun itse en tosiaan tiedä asiasta niin siksi kysyin. Tottahan toki minä sellaista blogia arvostan enemmän missä todella tiedetään mistä puhutaan, mutta siis tämä toinen vain herätti kysymyksiä.
-
- Viestit: 1756
- Liittynyt: 1.10.2008 klo 20.45
Re: Valokuvauksesta harrastuksena, jopa intohimona
Viesti Kirjoittaja dem0 »
Sain asiaan hyvin tarkennusta Pekka Potkalta. Mutta kiitos vielä tästä. Nyt on vain pienoista valinnan vaikeutta illmassa. Onneksi ei ole kiirettä hankinnan suhteen, vaikka polttelisikin ostaa kamera heti. En vain pysty siihen kun olen niin huono tekemään päätöksiä.Jamac kirjoitti:Kuvanvakaimella varustettu objektiivi on kallis. Jos sinulla on yksi objektiivi, niin se on kai sama onko se objektiivissa vai rungossa. Mutta järjestelmäkamera ostetaan yleensä (esimerkiksi) siksi, että voit hankkia erilaisia objektiiveja eri tarkoituksiin. Parhaimmassa tapauksessa voit käyttää kymmeniä vuosia vanhoja huippuobjektiiveja uudessa kamerassa. Jos et ole ihan ulalla, tajuat varmaan edelliseen liittyen miksi on kiva jos se kuvanvakaaja on kameran rungossa, eikä siinä pöydällä lojuvassa uudessa objektiivissa mikä tekeekin huonokontrastisia ja kulmista epätarkkoja sekä tynnyrivääristyneitä kuvia.dem0 kirjoitti:Juu, luin molempia mutta tuosta toisesta tuli vaan mieleen tuo että mitä eroa sillä on onko kuvanvakaaja objektiivissa vai kennossa? Kun itse en tosiaan tiedä asiasta niin siksi kysyin. Tottahan toki minä sellaista blogia arvostan enemmän missä todella tiedetään mistä puhutaan, mutta siis tämä toinen vain herätti kysymyksiä.
-
- Viestit: 9612
- Liittynyt: 10.10.2004 klo 5.05
Re: Valokuvauksesta harrastuksena, jopa intohimona
Viesti Kirjoittaja Mikael K. »
Sisällä oleva pikkurengas ja Ikean puoliläpäisevästä kupista tehty kupu tasoittavat valon juuri sopivalla tavalla, niin että valo osuu kohteeseen kauniisti. En maalannut ulkopintaa mustaksi, kun alkuperäinen väri miellyttää minua. Maalarinteippi repi reunasta maalin pois, joten se saattaa jossakin vaiheessa antaa aiheen mustaksi maalaamiselle. Valkoisen reunuksen liimaus on myös hieman rujo jos siihen keskittyy. Muuten se estää valon pääsyn suoraan kulhon reunalle hoitaen pois päiviltä muuten syntyvän kirkkaan reunuksen. Tämä johtuu kulhon muodosta. Jos se olisi syvempi niin valoreunus jäisi syntymättä.
-
- Viestit: 3100
- Liittynyt: 14.1.2012 klo 11.47
- Paikkakunta: ylivieska
Re: Valokuvauksesta harrastuksena, jopa intohimona
Viesti Kirjoittaja maccivaari »
Kuva kertoo ilman sanoja ja selityksiä - puhuttelee, sitten oniPSP kirjoitti:Mielestäni kuvan tulisi olla yleensä "self explanatory", jos ei ole kysymys esim. tapahtuman taltioinnista ja siihen liittyvästä uutisoinnista.adele kirjoitti:66% kuvaajista eivät taasen halua kirjoittaa mitään selventävää kuvan oheen, koska se vaatisi samalla mielessä jonkinlaisen perustelun, miksi tuokin kuva on otettu. Kas, kun valtaosa ottaa räpsyjään ilman mitään perusteluja, ilman ajatustoimintaa.
Oletteko samaa mieltä, ja jos ette ole, niin olisi mielenkiintoista kuulla miksi?
tuommoisia kuten fb jossa tahtoo kommentoida vitsikkäästi / tekoälykkäästi . . .
SONY Cyber-shot DSC-HX1
LUMIX DMC LX3
-
- Viestit: 5705
- Liittynyt: 17.5.2006 klo 22.51
Re: Valokuvauksesta harrastuksena, jopa intohimona
Viesti Kirjoittaja Viizei »
En aikaisemmin tiennyt koko sivusta mitään, mutta on varmaankin monelle tuttu.
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 50711
- Liittynyt: 30.12.2005 klo 21.24
- Paikkakunta: Tampere
Re: Valokuvauksesta harrastuksena, jopa intohimona
Viesti Kirjoittaja amanita »
Apple-käyttäjät ry:n jäsen • http://appleusers.fi/
-
- Viestit: 9612
- Liittynyt: 10.10.2004 klo 5.05
Re: Valokuvauksesta harrastuksena, jopa intohimona
Viesti Kirjoittaja Mikael K. »
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 50711
- Liittynyt: 30.12.2005 klo 21.24
- Paikkakunta: Tampere
Re: Valokuvauksesta harrastuksena, jopa intohimona
Viesti Kirjoittaja amanita »
Apple-käyttäjät ry:n jäsen • http://appleusers.fi/
-
- Viestit: 9612
- Liittynyt: 10.10.2004 klo 5.05
Re: Valokuvauksesta harrastuksena, jopa intohimona
Viesti Kirjoittaja Mikael K. »
-
- Viestit: 265
- Liittynyt: 16.6.2007 klo 14.57
Re: Valokuvauksesta harrastuksena, jopa intohimona
Viesti Kirjoittaja Whig »
Omia räpsyjä Keniasta: http://www.flickr.com/photos/whig/sets/ ... 863321970/
Ja sitten muut räpsyt: http://www.flickr.com/photos/whig/sets/
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit