Sivu 1/1

Tietojen palautus hajonneelta kovalevyltä

Lähetetty: 12.9.2010 klo 9.12
Kirjoittaja skelin
MacBookin kovalevy sanoi itsensä irti jokin aika sitten, levy vaihdettiin mutta onnistuin jemmaamaan sen turhan hyvin.
Levy vissiin pyörii sillä käyttis yritti startata, mutta jäi siniseen ruutuun ikiajoiksi.

Nyt kun löysin levyn uudelleen niin olisi kiva saada kuvat talteen, missähän moinen onnistuisi järkevään hintaan?

Sain yhden tarjouksen jonka hinta oli lähes 1500 kaikkinensa ja toimitus Norjalaisen putiikin kautta. :'(
Kai tuo nyt halvemmallakin onnistuu?

Re: Tietojen palautus hajonneelta kovalevyltä

Lähetetty: 12.9.2010 klo 11.16
Kirjoittaja Juhani L
Kertomasi pohjalta on mahdoton aavistaa, missä kunnossa levy on. Pelastus maksaa aina monta sataa euroa. Ibas ja Ahlberg Data ovat kalliita. Tectorissa voi pelastus onnistua halvemmalla. Mutta kaikki on kiinni levyn kunnosta.

Voi jopa olla parhaassa tapauksessa niin, että leyn saisi ihan Levytyökalullakin pystyyn siten, että tavarat voisi noukkia talteen. Riippuu täysin siitä, onko levy ruumiillisesti tarpeeksi ehjä eikä henkisiä vaurioita ole liikaa. Tosin silloin levy pitäisi laitaa takaisin MacBookiin tai ulkoiseen koteloon. Mitä koetit tehdä, kun levy alkoi hiipumaan?

Re: Tietojen palautus hajonneelta kovalevyltä

Lähetetty: 12.9.2010 klo 11.30
Kirjoittaja skelin
Se oireili noin puolentoista vuoden käytön jälkeen konetta startatessa eli siirsin pallon paikalliselle mac-huollolle joka simppelisti vaihtoi levyn ja antoi tuon vanhan takaisin.
Tarkoituksena oli koittaa palauttaa tiedostot heti alkuunsa mutta puski työmatkaa ja menin ja hukkasin koko roskan levyn.

Nyt kun sen löysin niin muistaakseni juurikin Ibas ilmoitti että etenkin mac-levyjen palautustoimenpiteet maksaa lukemia jotka yksityishenkilöä kirpaisee turhan paljon.

Käsittääkseni levy kyllä pyörii mutta ainakin osa käyttiksen startissa kaipaamista fileistä on korruptoitunut / levy niiltä osin sökö.
Mitään iskuja se ei muistaakseni saanut eli uskoisin mekaanisesti sen olevan kunnossa.

Re: Tietojen palautus hajonneelta kovalevyltä

Lähetetty: 12.9.2010 klo 13.44
Kirjoittaja ahlberg_data
Tervehdys,

Mikäli asutte pk-seudulla, niin voitte tulla piipahtamaan toimistollamme Bulevardilla arkisin klo 9-16. Voimme paikan päällä tarkastaa levyn kunnon ja antaa teille hinta-arvion palautukselle veloituksetta. Itse palautuksen hinta riippuu aina täysin viasta. Hintakatto meillä on yksityisasiakkaille 990e (sis.alv) / levy. Mikäli levy tarvitsee laboratoriokäsittelyä niin silloin puhutaan hinta-haarukasta 690-990e. Muutoin jäädään aina sen alle.

Mikäli tulette käymään, niin muistattehan viitata hompun keskusteluun.

Ystävällisin terveisin,
Ahlberg data Oy
www.ahlbergdata.fi

Huom! Rikkoutuneen levyn käyttäminen yleensä vahingoittaa vain levyä lisää ja pahimmoillaan saattaa tehdä tietojen palautuksesta jopa mahdotonta.

Re: Tietojen palautus hajonneelta kovalevyltä

Lähetetty: 12.9.2010 klo 14.06
Kirjoittaja Hellhammer
skelin kirjoitti:Käsittääkseni levy kyllä pyörii mutta ainakin osa käyttiksen startissa kaipaamista fileistä on korruptoitunut / levy niiltä osin sökö.
Mitään iskuja se ei muistaakseni saanut eli uskoisin mekaanisesti sen olevan kunnossa.
Osta 2.5" kotelo sille ja liitä koneesees kiinni. Siniseen ruutun jääminen viittaa softa vikaan (yleensä ei mene niin pitkälle jos on kovo sökönä), joten on hyvin mahdollista että saat tiedostos takasin ihan vain drag&drop menetelmällä Finderin kanssa. Epäilen että edes kokeilivat OS Xn uudelleen asennusta liikkessä mihin koneen veit, tämä olisi voinut korjata vian.

Jos ei toimi niin halvemmaksi tulee ostaa datan palautus softa kuten DiskWarrior kun mennä ammattilaisen luokse, noita softia kun voit kokeilla montaa erilaista ennen kuin ollaan esim Ahlbergin hinnoissa. Vieläkin jää yksi vaihtoehto eli platterien siirtäminen kuolleesta kovosta uuteen kovoon (ostat kaupasta uuden, samanlaisen kovon) jossa on toimivat lukupäät jne. Ei mikään helppo toimenpide mutta täysin mahdollinen, käsitykseni mukaan moni datan palautus yritys harrastaa juuri tätä