Huijari liikkeellä

Keskustelua tavaroiden yleisestä hintatasosta ja ajankohtaisista tarjouksista. Tälle alueelle myös ilmoitukset varastetuista tavaroista ja mahdolliset kimppatilaukset.

Huijari liikkeellä

ViestiKirjoittaja Arkisto » 15.9.2008 klo 17.32

En tiedä kuuluisiko tämä viesti juuri tähän osastoon, mutta johonkin tästä tyypistä on varoitus laitettava.

Eli tyyppi vastailee esimerkiksi tekstiviestitse eri foorumeiden ostoilmoituksiin, ja sitten pyrkii saamaan maksun ilmeisesti olemattomasta tavarasta. Kun tavaraa ei kuulu, saattaa "myyjä" jopa itsekin kummastella että mihinkähän se on joutunu.. Periaatteessa aika klassinen toimintatapa, mutta heppu harrastanee muitakin variaatioita.

Erikoiseksi ja tehokkaaksi mutta samalla ääliöksi tämän hepun tekee se, että hän toimii omalla nimellään ja siten kiinnijääminen on takuuvarmaa, ja juuri siksi tyyppi vaikuttaa luotettavalta. Puhelinnumero oli ainakin vielä toistaiseksi isänsä nimellä, ja samainen isä on saamieni tietojen mukaan korvannut jälkikasvun harrastuksen vahinkoja jossain vaiheessa.

Tänään tein rikosilmoituksen ja esiin nousi kaksinumeroinen määrä vireillä olevia petosasioita samalle 17v tyypille. En viitsi nimeä kirjoittaa vaikka oikeasti pitäisi, tässä kuitenkin kyseisen huijarin muilta foorumeilta löytyneitä tapauksia:

http://www.kartingforum.net/forum/index ... 599.0.html

http://www.ffp-motorsport.com/bb/search ... aa4573c07b

http://www.kalamies.com/foorumi/viewtop ... fe613f6c88

En nyt sitten tiedä millä tavalla kauppaa uskaltaa enää tehdä. Tämäkin heppu vastaili tarkasti ja epäluuloisesti asetettuihin kysymyksiin melkoisen asiantuntevasti, numero löytyi tiedustelusta, ja liittymän omistava isä on kuukeloituna varsin luotettavan oloinen kaveri. Tilinumero oli tyypin omalle nimelle, ja aluksi yhtenä vaihtoehtona ehdottamani nouto käteismaksuineen olisi passannut. Ja lähdepä Merimaskuun saakka olematonta konetta hakemaan niin huijatuksi joutuu siinäkin.. Postiennakolla voi saada vaikka kasan tiiliä, mikä ei ole kivaa jos ei ole tilannut tiiliä.
iMac 27' i7Quad/2,93Ghz/16Gt/1Tb/10.6, iPhone4/32GB/4.2, 4XiMac G3:600Mhz/256Mt/30Gt/10.2.8-->400Mhz/512Mt/10Gt/10.2.8, iMacG4/800Mhz/1Gt/60Gb/10.4.11, +projektit
Avatar
Arkisto
 
Viestit: 1285
Liittynyt: 30.1.2007 klo 19.22
Paikkakunta: Helsinki

Re: Huijari liikkeellä

ViestiKirjoittaja Skyline^ » 16.9.2008 klo 23.32

Tämä sama kyseinen henkilö on myös huijannut minua, ja rikosilmoitus on tehty jo jokin aika sitten...Täysin sama tapaus..
BlackBook 250Gt, Powermac G4, iPhone 2G, iMac G3
Persona non Grata
Skyline^
 
Viestit: 338
Liittynyt: 24.7.2008 klo 11.54

Re: Huijari liikkeellä

ViestiKirjoittaja atheos » 17.9.2008 klo 0.01

Näiden takia suosinkin ostamista joko "tutuilta" henkilöiltä eli foorumin vakkareilta joihin voi jokseenkin luottaa tai sitten ihan suoraan käteisellä ja noutona. Jos ei jotain tavaraa löydy Tre/Hki alueelta niin olkoon. Myyntiin koskee sitten sama, joko käteisellä noudettaessa tai rahat etukäteen tilille ja vasta sitten tavarat postiin - tässäkin pitää vaan antaa ihmisten luottaa että meikäläinen ei täältä maan alle katoa massit taskussa.

Toisin sanoen ei kannata ostaa "tuntemattomalta" henkilöltä muuten kuin käteisellä ja noutona. Postittelujen osalta minä en ainakaan luota tyypeihin joihin en ole koskaan täällä törmännyt - jos nick on tuttu samantien niin ei ongelmaa. Tämä edelleen vain Homppua koskien sekä muita vastaavia missä muun foorumin ohessa on osto/myyntipalsta.
 Mac mini •  MBA 11" •  iPhone 5s •  iPad (3rd gen)
http://irc.fi/atheoshttp://www.mikseri.net/user/atheos
Avatar
atheos
 
Viestit: 4261
Liittynyt: 4.11.2007 klo 14.32
Paikkakunta: Tampere

Re: Huijari liikkeellä

ViestiKirjoittaja MVi » 17.9.2008 klo 1.37

Offtopikkiin tai hintavinkkeihin laittaisin, pois myyntipalstalta kun tässä ei myydä mitään.

Kirjoittakaas tonne hakuluukkuun ”huijari”. Löytyy muutama muukin tapaus.
Hopeinen Omena -tuotteet: shop
Avatar
MVi
Ylläpitäjä
 
Viestit: 4923
Liittynyt: 25.2.2004 klo 0.16

Re: Huijari liikkeellä

ViestiKirjoittaja Arkisto » 17.9.2008 klo 9.39

atheos kirjoitti:Toisin sanoen ei kannata ostaa "tuntemattomalta" henkilöltä muuten kuin käteisellä ja noutona.


Harvoin varsinaisesti tutut myy/ostaa mitään, ja usein noutoon sisältyy liikaa matkaa. Samalla hepulla oli tuolla kalastusforumilla joku 160 lähetettyä viestiä, joista yhdessä melko uskottavasti kirosi postin hukkaamia lähetyksiä - aika montaa oli onnistunut kusettamaan.. Tämä oli kyllä minulle ostajana tietyllä tapaa tuttu - ainakin varmasti löydettävissä; numero löytyi tiedustelusta ja kuukeloimalla näytti että liittymän omistajan maine oli kohdillaan, osoitetiedot täsmäsivät jne..

MVi kirjoitti:Offtopikkiin tai hintavinkkeihin laittaisin, pois myyntipalstalta kun tässä ei myydä mitään.


Saapi siirtää, aika montahan tuon on jo nähnyt. Tuohon ostetaan-osioon sen ensin laitoin koska sieltä tämä huijari yhteystietoni poimi..

Skyline^ kirjoitti:Tämä sama kyseinen henkilö on myös huijannut minua, ja rikosilmoitus on tehty jo jokin aika sitten...Täysin sama tapaus..


Laitahan yyveetä niin vaihdetaan tietoja - tässä on jonkinlainen verkosto rakenteilla..
iMac 27' i7Quad/2,93Ghz/16Gt/1Tb/10.6, iPhone4/32GB/4.2, 4XiMac G3:600Mhz/256Mt/30Gt/10.2.8-->400Mhz/512Mt/10Gt/10.2.8, iMacG4/800Mhz/1Gt/60Gb/10.4.11, +projektit
Avatar
Arkisto
 
Viestit: 1285
Liittynyt: 30.1.2007 klo 19.22
Paikkakunta: Helsinki

Re: Huijari liikkeellä

ViestiKirjoittaja Skyline^ » 18.9.2008 klo 0.23

Näin tein...:D
BlackBook 250Gt, Powermac G4, iPhone 2G, iMac G3
Persona non Grata
Skyline^
 
Viestit: 338
Liittynyt: 24.7.2008 klo 11.54

Re: Huijari liikkeellä

ViestiKirjoittaja pekorte » 22.9.2008 klo 19.30

Hei,

Minunkin yhteystietoni kyseinen herra S poimi ostetaan palstalta. Hyvät iPhone kaupat, en vain saanut puhelinta. Tein ennen maksua pikaisen google/16400 -haun, liian pikaisen ja nyt tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

Pienen ahdistelun jälkeen herra S aikoi huomenna maksaa minulle takaisin. Pieni mutta on vain, että ei sillä ole edes tilinumeroani. Nyt oikein hymyilyttää.

Terveisin,

Perttu Korteniemi

perttu.korteniemi@gmail.com
pekorte
 
Viestit: 11
Liittynyt: 20.10.2004 klo 12.41

Re: Huijari liikkeellä

ViestiKirjoittaja Urmas_Welbe » 9.10.2008 klo 2.52

Juup

Täälläkö tästä olikin jo juttua. Ylläpidolle ja valvojille lähetin tästä kaverista viestejä kun tarjoili MacBook Pro 17" mallia 450 erkin hintaan.
Tarinan kulku alkoi siitä kun laitoin '''Ostetaan" osastolle ilmoituksen " O:MacBook Pro 17" Sieltä tämä kaveri kaiveli viestin esiin. Ja alkoi tämmöinen viestiketju.


MeriMaskun RC Harrastaja:

"Löytyisi edullinen hyväkuntoinen sekä vähän käytetty MacBook Pro 17". Ostettu 21.1.08 uutena kaupasta. Kuitti ja alkuperäispaperit ja laatikot on"

Urmas:
"Kiinnostaa. Paljonko mahtaa olla hinta?"

MMRCH: " 450e sis. postin tai matkahuollon vakuutuksen ja ovelle tuonnin."

U: 450e.. Eix se oo aika vähän. Missäs päin?"

MMRCH: "Turussa. Saathan sä enemmän maksaa jos haluat, käytetystä käytetyn hinta. Itse myyn pois kun tottunut winukkaan."


Tässä välissä yritin soittaa.... Läppäs luurin korvaan... Lähetin siis viestiä lisää.


U: " Voiko kaverini tulla tsekkaan sen parin päivän sisällä? Iso Macci kyllä kiinnostaa."

MMRCH: Toinen ostajaehdokas olis valmis heti ostamaan tuon pois. Rahat tilil, paketti matkaan periaatteel. Mut tarjosin tätä sul ekana, ni kysyn et ostatko tuon vai et?"

U: "Ehkä menetän hyvän diilin mutta olisin halunnut kaverini vilkaisevan sitä ensin.. Joten myy Pois."

MMRCH: "On ihan kuin kaupasta ostaisit koneen"

U: "Entä jos Turussa asuva ystäväni noutaisi sen huomenna? Pistätkö serialnron kans ni tsekkaan speksit netistä"

MMRCH Laitan aamul"

U: "Ok"


Seuraavana Aamuna

U "Huomenta, Mites MacBook asiat tänään?"


huhuuuu........... halooo....... kukkuuu.......

Ja tämän jälkeen yritin vielä soitella isipapalle ja pojalle pari kertaa.

..... Ring ring............. huhuuu..... haloooooo........ Ketään kotona....... klik........

Tämä viestittely alkoi 6.10 n. klo 19.40 ja heti kun sain hintatiedon niin tiesin asiassa olevan jotain hämärää. Tai vähintäänkin omituista. Missään vaiheessa en olisi laittanut tilille rahaa ilman että laitteen speksit olisi todettu ja että kaverini olisi oikeasti käynyt toteamassa MBP:n olevan olemassa. Onnexi toisen harrastuksen kautta on tuttavia ympäri suomea niin saa suunnilleen mihin paikkakunnalle tahansa paikallisen agentin tarkistamaan mitäs siellä onkaan myytävänä.

En itse ala tästä vääntämään mitään poliisikeissiä. Kaverin nimen kertoisin mielelläni tässä ihan julkisesti. Mikä sen estää? Ei Kai mikään. Mutta kukaanhan ei voi kieltää/ tietää jos joku minulta tästä tyypistä kysyy esim. privameilillä...............................

Itse mielellään kävisin antamassa noille kurittomille kakaroille karttakeppiä sormille etteivät räpelöis niihin viestintävälineisiinsä enään enempää soopaa... Mutta senhän kieltää laki [:$] .... Rikollisia pitää valitettavasti paapoa joka välissä.


Mutta sellaista.... Kaverin puhelinnumero alkaa numerolla 0 ja nimi sekä sukunimi alkavat konsonantilla..... Hehheh [8-|] Minä kyllä voin kirjoittaa tänne täydellisen nimen puhelin numeroineen jos ei ylläpito sitä kiellä. Kieltääkö?
X-------------------------------?----------------------------------X

"Miksi tehdä hyvin kun samalla vaivalla voi tehdä huonosti"
Avatar
Urmas_Welbe
 
Viestit: 125
Liittynyt: 2.10.2008 klo 13.36
Paikkakunta: Oulu

Re: Huijari liikkeellä

ViestiKirjoittaja amanita » 9.10.2008 klo 8.04

Annetaan huijarin nimen olla pisteinä foorumilla, sen voi kysyä Urmaksen lisäksi myös ylläpidosta, olemme olleet informoituina tilanteesta. Loistavaa toimintaa, toivottavasti näiden tietojen johdosta joku välttyy tulemasta huijatuksi! [8-|]
On mahdotonta olla masentunut, jos sinulla on ilmapallo! -Nalle Puh-

Apple-käyttäjät ry:n jäsen • http://appleusers.fi/
Avatar
amanita
Ylläpitäjä
 
Viestit: 35173
Liittynyt: 30.12.2005 klo 22.24
Paikkakunta: Turku

Re: Huijari liikkeellä

ViestiKirjoittaja Repe Ruutikallo » 9.10.2008 klo 8.51

Kyllä tässä niin tyypillistä huijarikäytöstä ja -hintaa on nähty että eihän rehellisen myyjän mahdollisuutta ole ollut kuvassa sekuntiakaan. Sinänsä tietysti mukavaa että joku viitsii nähdä vaivaa asian "varmistamiseksi".

Onkohan edes vanhimpia 17 tuuman PowerBookeja vuodelta 2003 myyty missään julkisesti 400 euron pintaan ehjinä ja siisteinä? Eipä ole sattunut silmiin vielä.
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
Avatar
Repe Ruutikallo
Vuoden Homppulainen 2009
 
Viestit: 20169
Liittynyt: 21.2.2004 klo 23.31

Re: Huijari liikkeellä

ViestiKirjoittaja Urmas_Welbe » 9.10.2008 klo 10.34

Joo

Täältä HopeinenOmena foorumista puuttuu osasto "Tapahtumat"

Järjestääkö kukaan koskaan mitään yhteisiä häppeninkejä missään. Paras keinohan olisi saada varmoja tuttuja näkemällä niitä naamatusten jossain.

Homppulaisten viikonloppuleiri esimerkiksi jonnekkin missä olisi ihan harrastajien järjestämiä esityksiä/ koulutusesityksiä. Esim. DJ orientoituneet vois pyöritellä lättyjä ja Videoporukka esitellä elokuvia. Ja kaikista eri ohjelmistoista tms. joku voisi rohkeasti pitää paneeleita jossa opetetaan näitä minun laisiani täyskäsiä perusteisiin ja vähän tiukempiinkin juttuihin. Missään nimessä ei tarvisi olla ammattilainen vaan asiantunteva harrastaja. Ja kaikki talkoo periaatteella. Lipun tms osallistumismaksu kattaisi kulut.

Sitten siellä voisi olla rompetori kans. Jne jne.

En tiedä onko tälläisiä tapahtumia jo olemassa. Mutta siellä olisi todella helppo tutustua muihin räpeltäjiin. Sieltä sais niitä luotettavia Homppulaisia tavattua ympäri suomen.
X-------------------------------?----------------------------------X

"Miksi tehdä hyvin kun samalla vaivalla voi tehdä huonosti"
Avatar
Urmas_Welbe
 
Viestit: 125
Liittynyt: 2.10.2008 klo 13.36
Paikkakunta: Oulu

Re: Huijari liikkeellä

ViestiKirjoittaja Arkisto » 9.10.2008 klo 10.47

Urmas_Welbe kirjoitti:Täältä HopeinenOmena foorumista puuttuu osasto "Tapahtumat"

Järjestääkö kukaan koskaan mitään yhteisiä häppeninkejä missään. Paras keinohan olisi saada varmoja tuttuja näkemällä niitä naamatusten joss


Tuolla yleiskeskustelussa on huudeltu tapahtumista ainakin Tampereen tapaamiseen liittyen, ja jopa rompetorikin on ideoissa vilahdellut.. [:)]
iMac 27' i7Quad/2,93Ghz/16Gt/1Tb/10.6, iPhone4/32GB/4.2, 4XiMac G3:600Mhz/256Mt/30Gt/10.2.8-->400Mhz/512Mt/10Gt/10.2.8, iMacG4/800Mhz/1Gt/60Gb/10.4.11, +projektit
Avatar
Arkisto
 
Viestit: 1285
Liittynyt: 30.1.2007 klo 19.22
Paikkakunta: Helsinki

Re: Huijari liikkeellä

ViestiKirjoittaja Urmas_Welbe » 9.10.2008 klo 11.07

Arkisto kirjoitti:
Urmas_Welbe kirjoitti:Täältä HopeinenOmena foorumista puuttuu osasto "Tapahtumat"

Järjestääkö kukaan koskaan mitään yhteisiä häppeninkejä missään. Paras keinohan olisi saada varmoja tuttuja näkemällä niitä naamatusten joss


Tuolla yleiskeskustelussa on huudeltu tapahtumista ainakin Tampereen tapaamiseen liittyen, ja jopa rompetorikin on ideoissa vilahdellut.. [:)]


Joo... noi on niitä pikakäväsyjuttuja. Itse ajattelin sellaista mihin porukka tulee oikeasti leiriytyilemään ja olemaan keskenään. Eli siis sellainen tapahtuma mihin pitää oikeasti TULLA. Tuo Tohmajärvi ei kuulosta ollenkaan huonolta. Sieltä vaan etsimään sellainen leirintäalue missä riittää sähköä. Ja liiteriä missä pitää näitä paneeleita/bileitä... Itse voisin kuvitella olevani huomattavasti enemmän menossa Tohmajärvelle kuin johki keskustan paaripönttöön.

Sinne vois kuttua kans ton huijarin pitämään luentoa siitä miten sillä riittää energia ja puhelimen saldo jatkaa tota touhua.... Ja että mitä lääkkeitä on jäänyt ottamatta....
Säälittää vähän toi huijari kaveri. Se on mitä ilmeisimmin henkisesti sairas tapaus. Sen pitäisi saada oikeasti psykiatrista hoitoa. On Patologisia valehtelijoita ja varkaita. Ne vaan ei voi mitään sille että kuulassa kuplii silkka takapuolesta tuleva tavara...

Olisin kirjoittanut P....A mutta täällä on joku sivistyskone käytössä joka muuttaa tehosanat sivistyssanoiksi ;) Joten muutin P...A sanan jo etukäteen.

Mutta aivan ensimmäisenä tolle kaverille ei saisi antaa puhelinta ollenkaan ja numero pitäis Bannata....
X-------------------------------?----------------------------------X

"Miksi tehdä hyvin kun samalla vaivalla voi tehdä huonosti"
Avatar
Urmas_Welbe
 
Viestit: 125
Liittynyt: 2.10.2008 klo 13.36
Paikkakunta: Oulu

Re: Huijari liikkeellä

ViestiKirjoittaja Arkisto » 9.10.2008 klo 11.42

Urmas_Welbe kirjoitti:Joo... noi on niitä pikakäväsyjuttuja. Itse ajattelin sellaista mihin porukka tulee oikeasti leiriytyilemään ja olemaan keskenään. Eli siis sellainen tapahtuma mihin pitää oikeasti TULLA. Tuo Tohmajärvi ei kuulosta ollenkaan huonolta. Sieltä vaan etsimään sellainen leirintäalue missä riittää sähköä. Ja liiteriä missä pitää näitä paneeleita/bileitä... Itse voisin kuvitella olevani huomattavasti enemmän menossa Tohmajärvelle kuin johki keskustan paaripönttöön.


Siitä vain puuhaamaan tapahtumaa - sitä vain mainostin, että yleiskeskustelussa voit sitten asiaa huudella.. ;)
iMac 27' i7Quad/2,93Ghz/16Gt/1Tb/10.6, iPhone4/32GB/4.2, 4XiMac G3:600Mhz/256Mt/30Gt/10.2.8-->400Mhz/512Mt/10Gt/10.2.8, iMacG4/800Mhz/1Gt/60Gb/10.4.11, +projektit
Avatar
Arkisto
 
Viestit: 1285
Liittynyt: 30.1.2007 klo 19.22
Paikkakunta: Helsinki

Re: Huijari liikkeellä

ViestiKirjoittaja Urmas_Welbe » 9.10.2008 klo 12.58

Joo tässä yx linkki lisää koijarista. Nimen ja numeron kera.

http://forums.offipalsta.com/showthread.php?t=51433
X-------------------------------?----------------------------------X

"Miksi tehdä hyvin kun samalla vaivalla voi tehdä huonosti"
Avatar
Urmas_Welbe
 
Viestit: 125
Liittynyt: 2.10.2008 klo 13.36
Paikkakunta: Oulu

Re: Huijari liikkeellä

ViestiKirjoittaja amanita » 9.10.2008 klo 19.16

Kuva

Kuriiripalvelukeskustelu halkaistu täältä omaksi ketjukseen .
On mahdotonta olla masentunut, jos sinulla on ilmapallo! -Nalle Puh-

Apple-käyttäjät ry:n jäsen • http://appleusers.fi/
Avatar
amanita
Ylläpitäjä
 
Viestit: 35173
Liittynyt: 30.12.2005 klo 22.24
Paikkakunta: Turku

Re: Huijari liikkeellä

ViestiKirjoittaja esko » 9.10.2008 klo 19.43

Sama kaveri yritti myydä myös minulle simpukkaa ostetaan osaston ilmoituksen perusteella. Onneksi vaadin lähetystä postiennakolla ja asia jäi siihen.
esko
 
Viestit: 45
Liittynyt: 6.3.2004 klo 13.09

Re: Huijari liikkeellä

ViestiKirjoittaja Urmas_Welbe » 10.10.2008 klo 14.37

http://rc10.fi/index.php?topic=30668.0

http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=47236

http://www.volvolandia.com/SVF/index.php?topic=34442.0


Levitelkää näitä linkkejä muihinkin foormeihin niin säästyy kaikilta aikaa vaivaa ja rahaa....
X-------------------------------?----------------------------------X

"Miksi tehdä hyvin kun samalla vaivalla voi tehdä huonosti"
Avatar
Urmas_Welbe
 
Viestit: 125
Liittynyt: 2.10.2008 klo 13.36
Paikkakunta: Oulu

Re: Huijari liikkeellä

ViestiKirjoittaja Skyline^ » 5.11.2008 klo 20.57

Niin, nyt tuli vasta huomattua, että tämä huijari käy koulua noin 2kilsan päässä siitä, missä minä asun, että taidan käydä tervehtimässä sitä joku kerta.. [6]
BlackBook 250Gt, Powermac G4, iPhone 2G, iMac G3
Persona non Grata
Skyline^
 
Viestit: 338
Liittynyt: 24.7.2008 klo 11.54

Re: Huijari liikkeellä

ViestiKirjoittaja Palaios » 6.11.2008 klo 20.50

elä elä elä... tuo jo likenee julkista uhkausta. Siitä saa kakkua.
Palaios
 
Viestit: 12
Liittynyt: 5.2.2006 klo 18.06

Re: Huijari liikkeellä

ViestiKirjoittaja Repe Ruutikallo » 6.11.2008 klo 23.07

Palaios kirjoitti:elä elä elä... tuo jo likenee julkista uhkausta. Siitä saa kakkua.


Ei tervehtimisellä uhkailusta vielä saa...
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
Avatar
Repe Ruutikallo
Vuoden Homppulainen 2009
 
Viestit: 20169
Liittynyt: 21.2.2004 klo 23.31

Re: Huijari liikkeellä

ViestiKirjoittaja Skyline^ » 7.11.2008 klo 1.14

Palaios kirjoitti:elä elä elä... tuo jo likenee julkista uhkausta. Siitä saa kakkua.


Enhän minä mitään muuta ajatellut, kuin käydä ilmoittamassa kohteliaasti, että haluaisin rahani takaisin.. [a]
BlackBook 250Gt, Powermac G4, iPhone 2G, iMac G3
Persona non Grata
Skyline^
 
Viestit: 338
Liittynyt: 24.7.2008 klo 11.54

Re: Huijari liikkeellä

ViestiKirjoittaja jhalmu » 7.11.2008 klo 9.02

Skyline^ kirjoitti:
Palaios kirjoitti:elä elä elä... tuo jo likenee julkista uhkausta. Siitä saa kakkua.


Enhän minä mitään muuta ajatellut, kuin käydä ilmoittamassa kohteliaasti, että haluaisin rahani takaisin.. [a]


No eikö kannettavampaa rahallisesti olisi ottaa yhteyttä isäänsä joka näitä poikansa tekosia on maksellut...
Mac Book Pro 15" i7 2.2 Late 2011
iMac 27" 2.8GHz, iMac 24" 2.8GHz, MacBook CD2
http://www.flickr.com/photos/juhahalmu/
jhalmu
 
Viestit: 256
Liittynyt: 23.8.2007 klo 23.00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Huijari liikkeellä

ViestiKirjoittaja Machist » 7.11.2008 klo 9.13

jhalmu kirjoitti:
Skyline^ kirjoitti:
Palaios kirjoitti:elä elä elä... tuo jo likenee julkista uhkausta. Siitä saa kakkua.


Enhän minä mitään muuta ajatellut, kuin käydä ilmoittamassa kohteliaasti, että haluaisin rahani takaisin.. [a]


No eikö kannettavampaa rahallisesti olisi ottaa yhteyttä isäänsä joka näitä poikansa tekosia on maksellut...


Kylläpä jos olisi mun penska niin olis tietsikat ja kännykät lähteny pojalta.
ja itse saisi maksaa kaikki niin oppisi miten raskasta se euron tienaaminen rehellisesti on >:(
Avatar
Machist
 
Viestit: 2123
Liittynyt: 15.1.2008 klo 12.04
Paikkakunta: Juuka

HUIJAUSYRITYS

ViestiKirjoittaja Faari » 26.11.2008 klo 10.50

Mulla on ilmoitus tuolla ostetaan -palstalla ja joku onneton sitten koitti myydä minulle uutta alumiinista 4KK vanhaa macbookkia, jossa myös firewire -liitäntä. Että kannattaa olla tarkkana noiden myyjien kanssa.. Kaveri väitti olevansa Kalajoelta ja lähetteli heti tilinumeroaan ja lupasi postit maksella. Että silleen!
Faari
 
Viestit: 54
Liittynyt: 27.8.2008 klo 12.56




Seuraava






Paluu Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa


 
Hopeista Omenaa ylläpitää Suomen Apple-käyttäjien yhdistys fiMUG ry. Voit halutessasi tukea foorumin toimintaa liittymällä yhdistyksen jäseneksi. Jäsenmaksu 32 euroa/12 kk. Tutustu myös Helsingissä, Mikkelissä ja Oulussa järjestettäviin jäsenetuhintaisiin kursseihin verkkokaupassa.
 
Apple and the Apple logo are trademarks of Apple Inc., registered in the U.S. and other countries. fiMUG ry. is an independent user group and has not been authorized, sponsored or otherwise approved by Apple Inc.